keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Caron ensimmäinen UML

Olimme hämeenlinnassa 1.11.2014 Kaniininkasvattajat ry järjestämässä ulkomuoto luokassa. Caro käyttäytyi silloin hyvin ja pisteet olisivat olleet hyvät, mutta Caro painoi niin vähän että suoritus hylättiin sen takia.

Paino  ----------------------------------5/00
Rotuleima ja esiintyminen ----------10/8.5
Rungonmuoto ------------------------40/36
Turkin tiheys -------------------------10/9
Turkin laatu --------------------------10/9
Väri ------------------------------------20/18.5
Kunto, hoito ja terveys --------------5/5

Harmi sinänsä ettei silloin tullut mitään.
Mutta siitä on jo aikaa ja Carosta on tullut oikea lötkö ja murkkukin näkyy. Kaikkea täytyy näykkiä ja inhotaan sylissä oloa. Ulkomuoto alkaa olemaan jo hyvännäköinen ja painoa on saatu. Dinakin kasvaa ja se näyttää siltä että voisi harkita näyttelyä sen kanssa jo kohta puoleen. Tässä uusia kuvia pupuista!



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Dinan paperit!

Vihdoin kasvattaja lähetti minulle Dinan paperit! Aika sattuma jouduin keksimään Dinalle nimen ennekuin kasvattaja oli päättänyt edes koko nimeä. Enkä muista sanoinko edes kutsumanimeä kasvattajalle, mutta kun paperit tulivat Dinan nimi on Picantto's Drina! Jee olen pitänyt itseni siinä että teen kutsumanimen oikean nimen perusteella.  Eli Dina on Beige ja mitä osaan nyt tätä lappua tulkita ovat Dinan isovanhemmat saksasta.

Molemmat vanhemmat ovat saaneet parhaimmiksi pisteiksi 94.5p ja molemmat isovanhemmat  96.5p. Joten ehkä kehtaan Dinaa viedä joskus näyttelyyn. Ajattelin myös aloittaa Dinan hypyttämisen mutta ensin pitäisi saada Dina rauhoittumaan ilman Caroa. Se nimittäin taitaa kokea jonkin sortin eroahdistusta kun ne otetaan erilleen. Samoin kuljetusboksit kärsii kun Dina laitetaan sinne ensin osoitetaan 2 sec mieltä ja sen jälkeen on hyvä alkaa nukkumaan ja syömään.



maanantai 10. marraskuuta 2014

Aitaus, häkki tai kanin koti.

Kerrompa tässä postauksessa kanien häkistä. Kanimme asuvat siis ulkona, joka vuodenaikana. Eli ulkohäkki on 2-kerroksinen, siinä on maataso jossa voi kaivaa ja ylätaso, jossa on lämmitetty koppi ja leluja yms.  En halua että kukaan tulee sanomaan että se on eläinrääkkäystä koska se ei ole. On lämmittely paikka, ruokaa ja juomaa piiloutumis mahdollisuuksia yms.

(Kuvassa luukut auki ja alatosolla on kanit. Piti estää karkaaminen noilla puulaudoilla :D )

 Kuvassa näkyy koppi (ja Caro) koppi on lämpöeristetty ja kylmillä pakkasillakin on lämmittely mahdollisuus kopissa.
Aitauksen ylä- ja ala pohja pinta-ala on 1.5m x 2m.


Koppi on rakennettu tänä vuonna ihan omin käsin. Materiaalit kylläkin maksoivat ihan hirveästi.

Nyt vielä kuvia pupuista siivouksen jälkeen. :)






sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kanit

Terve elikkäs ajattelin kirjoittaa blogia kaneistani, niiden hoidosta, näyttelyistä ja muusta hömpötyksestä.

Aloitetaan itse kaneilla. Ensimmäinen kanini saapui meille 5vk sitten. Rotu on Suurihopea (Champagne d'argent / French silver). Kani on naaras ja nimeltään Picantto's Carolina, eli kutsumanimeksi tuli lyhyesti Caro. Caro on syntynyt 1.6.2014. Caroa aletaan käyttämään näyttelyissä.


Toinen kanimme jonka paperit saamme hieman perässä päin on rotua Beige (Suomen kaniyhdistyksen sivuilta löytyy perustietoa) Toinen kanimme tuli meille 23.10.2014. Tämäkin kani on naaras ja kutsumanimeltään Dina. Syntymä aika oli 26 tai 27.6?? Noh papereista se sitten näkyy :). Dina alkaa kanssa näyttely uraansa aloittamaan ja toivon myös, että sitä voisi myös alkaa  hypyttämään.

Tässä on roduista tietoiskut, jotka ovat otettu suomen kaniyhdistyksen sivuilta.

Pienet rodut ->

BEIGE
on hollantilainen rotu. Se on väriltään kauniin lämpimän keltainen siniharmailla karvankärjillä. Siniharmaa sävy korostuu päässä, jaloissa, korvissa ja vatsassa, jossa karva on lyhyempää. Ihannepaino on 2,51-3,20kg.
(Beige - Beige - Beige - Separator - Beige - Beige)


Suuret rodut ->

SUURIHOPEA

(Stor Sølv - Stora Silver - Stor Sølv - Helle Grossilber - Argente Champagne - Groot Zilver)
on upean värinen kani, missä valkoiset karvankärjet aikaansaavat ikään kuin hopeisen sävyn kanin turkkiin. Kanin perusvärinä voi olla musta, sininen, luonnonkeltainen, ruskea ja luonnonharmaa. Ihannepaino yli 4,61kg.